Lumi tuli, kesti pari päivää ja katosi. Sen mukana pirteys ja iloisuus. Taisin kommentoida erääseen seuraamaani blogiin, että olen antanut itselleni kehitystehtäväksi pyrkiä ajattelemaan positiivisemmin ja pyrkimään pois minulle tyypillisestä valittamisesta ja negatiivisuudessa vellomisesta. No siinähän kehitystehtävää kerrakseen. Aurinkoa ei ole näkynyt kohta melkein viikko kausiin kuin pilkahduksen verran ja se todella vaikuttaa jaksamiseen ja mielialaan. Perinteisenä anti-talvi -ihmisenä jopa minä alan kaivata lunta. Siitä tulisi valoa.
Kuitenkin, jokaisesta päivästä löytyy pilkahdus positiivisuutta. Viime torstaina oli päivä, kun unet olivat jääneet vähiin, töissä oli rehelllisesti hyvin hankala ja hermoille käyvä potilas, ja henkilökohtaisesti kaikki ärsytti. Työpäivän päätteeksi kun halusi hautautua peiton alle, pakoon maailmaa olin mennyt lupaamaan viedä siskontyttö tanssitunnille, sillä heillä oli auto huollossa. Ja muuten otti päähän. Ei pääsyt kotiin, ja oli vielä nälkä. Mutta se tunne kun tanssitunnin jälkeen alle 4 vuotias tädin kullanmurunen juoksee suoraan syliin. Tuli melkeen itku. Niin kiukkuinen kuin olin niin se oli juuri se mitä silloin kaipasi. Tiukka rutistus ja suukko poskelle.
Jokaisesta päivästä löytyy oma pilkahdus aurinkoa. Jos vain haluaa, niin sen kyllä löytää.
Kuva: Pinterest
Kuva: Pinterest
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti