Sunnuntai-illan fiilistelyä.

Tässä pieni pala tunnelmaa sateiseen sunnuntai-iltaan. 

Enjoy :)

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Vuosi vetelee viimeisiään ja toden teolla vuoden aikana on sattunut ja tapahtunut osittain jopa enemmän kuin laki sallii. Jostain syystä kun miettii mitä viimeisen vuoden aikana todella on tapahtunut miettii lähinnä niitä huonoja kokemuksia ja tapahtumia. Edellisessä postauksessa valitin sitä miten en ole saanut aikaiseksi juurikaan mitään niin toisaalta onhan sitä tullut vastaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Erityisesti viimeisen kuukauden aikana.

Taannoin tuossa hieman ennen joulua, koin kuitenkin sen pahimman rysäyksen kun kolaroin autoni moottoritiellä. Varsinaisesti koko homma ei ollut mitenkään paha ja ainoastaan meikäläisen auto sai hieman iskua, mutta voin rehellisesti sanoa, että siinä kun lähtee auto hallinnasta ja pyörii ympyrää keskellä moottoritietä, ei ehdi ajatella muuta, kuin että selviäisi hengissä. Mukana oli enemmän onnea kuin voi toivoa ja mitään sen suurempaa ei tapahtunut. Isoimman kolauksen sai auton puskuri ja meikäläisen itsetunto autoilijana. Eilen kun vihdoin sain auton takaisin ja ajoin sen Turusta takaisin kotiin, sitä samaista pahamaineista motaria pitkin, niin lievästi vähätellen hieman jännitti. Hengissä selvittiin kuitenkin. Niin auto kuin minäkin.

Jouluna sain kuitenkin lepuuttaa niin kolahtanutta itsetuntoa kuin yleisesti hermoja ja jalkoja perheen parissa rakkaalla mökillä. Joulukuusi, kymmenet kynttilät ja se LUMI!! Vaikka olen vanoutunut talven vihaaja, niin jouluna kuuluu olla lunta, ja sitähän oli. Mahtavinta koko joulussa oli se, että pääsin oikein ajan kanssa viettämään aikaa rakkaan ihanan kultaisen siskon tyttöni kanssa. Pulkkamäessa lumi lensi niin ettei välillä nähnyt missä on taivas ja missä maa. 

Tuli myös leivottua muutamat pasteijat ”Pappalle”, eli meikäläisen isukille. Voitte vaan kuvitella sitä naurun määrää kun 2v. tyttösen kanssa aletaan leipoa. Sotkusta ei kannata puhuakaan, mutta oli niin kivaa, että vieläkin poskia pakottaa. Mussukka on muutenkin niin rakas pakkaus, että tällä elää vaikka minkä kriisin ja kauheuden yli.

Nyt alkaa lomakin lähestyä loppuaan ja uuden vuoden vietänkin jo sairaalan rauhassa. Ehkä on sen verran rauhallista että ehtii muutamat raketit bongata parvekkeelta. Loistavaa loppu vuotta ja toivottavasti parempaa alkavaa vuotta kaikille. Ehkäpä ensivuosi alkaa paremmissa merkeissä kuin tämä loppuu. 

Pikainen katsaus kuluvaan vuoteen

Nyt alkaa lähestyä taas se aika vuodesta kun mielessä pyörii kaikki ne asiat jotka vuoden aikana jäi tekemättä. Vaikka olenkin hehkuttanut jo pitkään tätä täydellistä elämän muutosta jonka viimevuoden puolella toteutin niin nyt alkaa jo jollain tavalla elämä pyöriä samaa rataa. Ei tule lähdettyä ja koettua samalla tavalla kuin olin ajatellut. Toki seikkailuja ja aivan ihania hetkiä vuoden aikana on tullut kohdalle enemmän kuin voi toivoa.

Seuraavalle vuodelle on tullut siirrettyä paljon toteutettavia asioita. Ostin viime kesänä uuden ihana vihreän polkupyörän, jotta tulisi kierreltyä lähiseutuja enemmän ja tutustuttua uusiin maisemiin, mutta liian usein tuli vedottua sateeseen tai työpäivän jälkeiseen väsymykseen. Toki nyt syksyn ja alkutalven aikana olen jo kävellyt pitkin Vantaajoen lähialueita ja löytänyt aivan mielettömän upeita kuvauskohteita ja paikkoja jossa vaan unohtaa asuvansa keskellä Suomen vilkkainta ”metropolia”.  Se on se yksi syy miksi olen tykästynyt tähän paikkaan. Koti-ikävä ei ole niin suuri kun lähtee miettimään niitä hyviä puolia asua 200 kilometrin päässä koko perheestä, suvusta ja suurimmasta osasta ystäviä ja tuttuja. J

Kuitenkin pieni morkkis on päällä kun kovalla innolla lähti miettimään mitä kaikkea on tarkoitus tehdä. Toki osan olen jopa saanut toteutettua. Suurin unelma joka toteutui oli oman kunnon järkkäri kameran hommaaminen. Toki tässä kohtaa puhutaan täysin amatooritason kuvaamisesta, enhän mä todella tiedä valokuvauksesta mitään ja lähinnä pelaan kuvien kanssa koneella. Kuitenkin se on vienyt jo uusiin paikkoihin, vaikka kaikki lähipiiristä on jo aivan raivona sillä en lähde enää mihinkään ilman kameraa.

Keikoilla on tullut käytyä selvästi enemmän mikä on aina positiivista, sillä livekeikat on ainakin minulle henki ja elämä. Viimeisimpänä ja ehdottomasti vuoden parhaimpana Kuluvan viikon maanantailta Muse, joka pystyy jokaisella kerralla yllättämään aivan täydellisesti. Jos odottaa megalomaanisen upeaa spektaakkelia niin sen saa vähintään satakertaisena. Ja nyt on edelleen poskilihakset krampissa koko alkuviikon hymyiltyään. Ja toki tietysti jälkimainingit on olleet mitä mahtavampia. Ennakkomyynnistä saatiin liput plakkariin jo ensikesän stadikka keikalle, jolloin pannaan koko Töölö ja Pasila raikaamaan.

Yksi asia joka oli suunnitelmissa oli joulun alusajan ”hyväntekeväisyys”. Vantaalla toimiva Hope järjestö toimittaa apua lastensuojeluperheille erityisesti joulun alla ja kyseisen järjestön kautta olemme työporukalla keränneet pienoisen summan jolla hommataan lahjakortteja ja leffalippuja toimitettavaksi eteenpäin. Lapset saavat ehkä hiukan paremman ja iloisemman joulun. Omalta osalta joulut ovat aina olleet vuoden kohokohta ja olen aina ollut meidän perheen jouluhenkeä ylläpitävä osa. Joulu merkitsee yhdessä oloa, hyvin vointia ja rentoutumista. Ehkä tällä tavalla voidaan omalta osaltamme antaa sitä joulumieltä myös muille.

Ensivuoden tavoitteiksi jää ehdottomasti asia jonka vannoin jo erästa toista blogia kommentoitaessani, etten jää sohvaperunaksi, vaan menen, koen ja näen. Uusia asioita, uusia ihmisiä ja uusia paikkoja. Täällä paakaupunkiseudulla on vielä niin paljon upeita paikkoja nähtävänä. Ja ne kaikki kahvilat, kirpparit ja ravintolat. Ja tietysti tulevat musa jutut.

Aivan ihanaa, rauhallista Joulun odotusta ja uutta vuotta. Toki hieman aikaisessa vaiheessa, mutta parempi näin, sillä loppu vuosi menee luultavasti hiljaiselon merkeissä. 

Back to being teen.

Eilinen päivä oli todella pitkä ja omalla tavallaan raskas johtuen aivan armottomasta väsymyksestä. Mutta samalla eilinen päivä oli myös aivan upea ja loistava. Joskus sitä jää ihmettelemään miten yhden päivän aikana pystyy käymään läpi kaikki mahdolliset tunneskaalat ja lopulta tulla siihen tulokseen, että se oli loistava päivä. Ja eilinen todella oli.

Eilisen illan aikana palattiin takaisin useamman vuoden taakse teini aikoihin ja sain viettää sen yhden rakkaimman ystäväni kanssa. Joskus teinivuosien angstin ja raivon aikana musiikki nousi ihan uuteen merkitykseen elämässä ja sen avulla saatiin purkaa pahaa oloa ja sitä kaikkea mitä silloin teininä kävi läpi. Vaikka en ole pidempään aikaan aktiivisesti seurannut tai edes juurikaan kuunnellut The Usedin musiikkia ja uraa, niin kuullessani heidän saapuvan Suomeen niin ei kahta kertaa pitänyt miettiä mennäkkö vai ei. Eilen he siis soittivat The Circuksessa lyhyehkön mutta aika pitkälti muistoja ja tunteita herättävän setin. Vaikka itse keikalta odotin kuitenkin jotain hieman enemmän, en muista pitkään aikaan nauraneeni niin paljon, kun muisteltiin kaikkia tempauksia ja toilailuja mitä silloin täysi-ikäisyyden kynnyksellä kehitettiin.

Vaikka päivä alkoi huonosti nukutun yön jälkeen täydellisessä epätoivossa tietäen että edessä on pitkä päivä, niin eihän se lopulta ollut niin huono. Ystävät ja musiikki taas muistutti omasta tärkeydestään. 

Mulla on joululahja stressi.

Tiedän, että vielä on hyvää aikaa. Mutta sitten toisaalta, kun tuudittautuu siihen ajatukseen, niin kohta on kiire. Eikä toisaalta mulla ole edes paljoa ostettavana, mutta kaksi aivan totaalista ongelmatapausta käsissä. Ollaan perheen kesken vihdoin sovittu ettei ”aikuisille” osteta lahjoja, koska kaikkien nurkissa on jo liiaksiin sitä turhaa krääsää. Mutta pari ystävätärtä kaipaisi muistutuksen siitä kuinka rakkaita ne todella mulle on. En haluaisi tosiaan sortua typeriin turhanpäiväisiin lahjoihin, vaan ostaa/hankkia/tehdä jotain mikä todella merkkaa jotain tai jolla on jotain käyttöä.

Lopulta aloin miettiä kirjoja, mutta ei ole mitään käsitystä minkälaisista kirjoista kaverit tosiaan tykkää. Koruja on tullut ostettua niin paljon, että mieli tekisi vaihteeksi hommata erilainen lahja. Sitähän jo todennäköisesti odotetaan. Mietin astioita, mutta en ole todellakaan kiinnittänyt huomiota onko kavereilla jotain tiettyä tyyliä/sarjaa. Toisaalta kävi mielessä jokin pieni hemmottelu paketti, mutta ne ovat kuitenkin aika kalliita. Enpä tiedä.

Tässä on tullut taas huomattua miten sitä ei omista minkään valtakunnan mielikuvitusta lahjojen suhteen. Olen kuitenkin pienestä saakka ollut sitä tyyppiä, joka rakastaa antaa lahjoja ja ilahduttaa muita. Ihan mukulana sain isänpäivänä itkupotkuraivarin, kun isä olikin jo hereillä aamulla, en saanut toteuttaa perinteistä isänpäivä herätystä lahjojen ja isänpäivä halien kanssa. Ja tätä jaksaa puoli sukua muistella edelleen. Haluan ilahduttaa muita. Mutta mikäpä olisi paras tapa tänä vuonna? Sitä jäämme miettimään kuumeisesti, kunnes jälleen päädyn johonkin typerään perinteiseen mitäänsanomattomaan ratkaisuun.

Olisiko jollain nopeaa kivutonta ratkaisua ongelmaan? Perunanuijalla kaaliin mielikuvituksen lisäämiseksi? 

Mielikuvituksen puutteen lisäksi joululahja stressiä lisää paniikki, että joudun jouluruuhkiin metsästämään näitä kyseisiä lahjoja. Jouluruuhkat on yksi asia mitä vihaan tässä maailmassa. Ihmiset sekopäisinä poukkoilemassa kaupasta toiseen uskomattomassa kulutuspsykoosissa. Rahaa palaa tavaroihin joita kukaan ei tule koskaan tarvitsemaan. On joulu sitä ja joulu tätä. Ja pahuksen poro sukkia. (sain viimejouluna lahjaksi porosukat). Minkä ihmeen takia joku haluaisi porosukat? 

Ihmispaljoudet kauppakeskuksissa saa muutenkin näkemään punaista, joten pyrin olemaan ajoissa liikenteessä. 

Ja mistä tämä kaikki sai alkuunsa? Bongasin äsken naapuritalon ikkunalaudalta kynttelikön. Kyllä se joulu sieltä vaan taas tulee. Ei ehkä ihan vielä, mutta tulee kuitenkin. 

Pieni pala talvea.

Talvi tuli ja piipahti Vantaalla. 

Muutaman päivän saatiin nauttia siitä pienen pienestä valkeasta peitteesta nurmikoilla, kunnes jälleen vesisade iski. Olen vannoutunut talven vihaaja, mutta nyt voisin jo ottaa vastaan pari kolme senttiä sitä valkoista tavaraa, joka toisi edes vähän valoa. 

Joko tulee Joulu?

Mitä tehdä kun on vaihteeksi kokonainen vapaa viikonloppu? Ja todennäköisesti säätiedotukset lupaa jälleen vesisadetta suunnilleen koko viikonlopuksi?  Kuten tänä viikonloppuna todellisuudessakin kävi. Yleisesti tässä tilanteessa olisin käpertynyt sohvan nurkkaan, tuijottanut telkkaria koko viikonlopun juurikaan liikahtamatta siitä. Vaikka toisaalta rankan työputken päätteeksi on aivan ihanaa kun ei todellakaan tarvitse tehdä yhtään mitään. Saa vain nauttia olostaan, tehdä hyvää ruokaa ja todella katsoa niitä ”aivot narikkaan – elokuvia”.

Jostain syystä sain eilen aivan omituisen energian puuskan ja päätin tälläytyä kunnolla. Uusi ihana hame päälle, korkkarit jalkaan ja puna huulille. Tästä suunnattiin keskustaan vaikka seuraa en saanutkaan. Kaikki olivat ilmeisesti normaalissa sadekelin moodissa eikä jaksanut ulos lähteä. Olin jo pitkään suunnitellut joululahja ostoksiani, joten tälle reissulle lähdin sateesta ja kaikkien vähiten jouluisesta säästä huolimatta. Olen aina inhonnut joulu ruuhkia ja ostosvimmassa päättömästi sinkoilevia ihmisiä, joten joululahjat on aina ostettu hyvissä ajoin ilman kiirettä ja kiukkuisia ihmisiä.

Vaikka olen aina ollut henkeen ja vereen se sukumme joulun hengetär niin en voi sietää sitä että joulusta aletaan hössöttää ja stressata jo lokakuussa. Rakastan joulua, silloin kun on joulu. Kaikki tietävät sen tulevan joka vuosi samaan aikaan. Miksi joulukoristeet sitten ilmestyvät kauppojen hyllyille joka vuosi aina vain aikaisemmin? Ensi viikolla varmaan Stockmannille on jo ilmestynyt joulukuuset hyllyjen päätyyn. Eräässä kaupassa käydessäni huomasin jo myynnissä olevat joulukoristeet ja meinasin suutuspäissäni marssia suoraan ulos liikkeen ovesta. Tässä taas asia jota en vain voi käsittää. Eivätkö ne voisi edes odottaa Marraskuuhun?

No mutta siis samalla reissulla poikkesin hieman enemmän kulturellimpaan tilaisuuteen ja kävin katsastamassa erään valokuva näyttelyn, jossa on pitänyt poiketa jo pidemmän aikaa. Rock- valokuvaaja Ville Juurikkalan Islander näyttely Kehrä Interior – galleriassa oli suorastaan henkeä salpaava. Upeat kuvat Turunmaan- sekä Porvoon saaristosta vei kyllä mennessään. Olen lapsesta saakka viettänyt paljon aikaa saaristossa veneillen ja mökkeillen, joten meri ja saaristo ovat todella lähellä sydäntä. Ja tähän lisätään vielä Juurikkalan aivan upea tapa kuvata.

Olen pidemmän aikaa seurannut Juurikkalan uraa pääasiassa rock-kuvaajana ja todella tykästynyt hänen tapaansa kuvata. Suosittelen ehdottomasti muitakin käymään näyttelyssä, mutta parempi mennä pikimmiten, sillä näyttelyä on jäljellä enää muutaman päivän, jonka jälkeen näyttely siirtyy New Yorkiin. Käykääpä ainakin katsastamassa kuvia näyttelyt kotisivuilta: Islander- näyttely

Eilisen energian purkaus jatkui vielä hetken tänä aamuna kun kuurasin kämppämme lattiasta kattoon aina saunaa myöten. Ehkäpä tämä saa riittää tältä viikonlopulta ja loppu päivä vietetäänkin sitten aivan ehdottomasti sohvan nurkkaan käpertyen kirjan kanssa.

Tässä vielä vähän syystunnelmaa jouluisten tekstien vastapainoksi:

Mitä rakastan syksyssä

Viherpeukaloa etsimässä.

En ole koskaan ollut mikään kovinkaan pätevä viherpeukalo. Lähes koko suku on aina naureskellut, että kaktukset ja kaikki nekin kasvit mitkä pitäisi olla mahdotonta tappaa, kuolee mun käsittelyssä. Ja oikeastaan tottahan se on ollut. Ainakin tähän päivään saakka. Olen hiljalleen yrittänyt täyttää kämppää viherkasveilla, jotta saataisiin hiukan eloa ja vihreää sisällekin ja nyt vihdoin ja viimein näyttää siltä että suvussa kulkenut viherpeukalo alkaa sittenkin nostaa päätään. Mun kaktus KUKKII!!! Tälläistä ihmettä ei tässä taloudessa ole aikaisemmin tapahtunut. Tästä piti jopa soittaa äidille, joka meinasi lopulta tukehtua nauruun. J

Toki samalla katsauksella heitin jo pitkään maljakkoa koristaneen Bambun vanhuksen roskiin koska sen varsi alkoi olla enemmän keltainen kuin vihreä. Tämän tosin pistän jo vanhuuden piikkiin, eiväthän viherkasvitkaan ikuisuuksia elä. Olihan kyseinen Ikea-bambu ollut mulla jo päälle viitisen vuotta. Saa nähdä miten pitkään tämän hortonomia-villitys kestää ennen kun saan taas heittää kaktukset roskikseen.

Pienen sisustus vimman saaneena päätin taas siirrellä lamppuja ja muuta piensisustus tavaraa ympäri huonetta ja pyrkiä saamaan vähän uutta ilmettä. Isompia huonekaluja ei oikein voi uudelleen järjestää typerän pohjaratkaisun vuoksi. Samalla sain vihdoin ripustettua seinälle uuden tauluni. Kehitytin vastaikää yhdestä ottamastani maisemakuvasta taulun. Rakas maisema roikkuu nyt sänkyni yllä, ja voin haaveilla käveleväni mökkirannalla, aina kun iskee kaipuu pois kaupungin hulinasta. Nyt vaan pitäisi saada aikaan hommata kuvalle kunnon kehykset. 

Näin ne syyssateet vaan saapuvat. Eilen oli sen verran ihana ilma, että olin suunnitellut viettäväni tämänkin sunnuntain ulkoillen, otan kamera olalle ja uuden fillarini menopeliksi. No se sadehan alkoi jo eilen illalla, muutaman ukkosen jyrähdyksen saattelemana ja sitä jatkuu edelleen. Vuoden aikojen vaihtelu Suomessa on rikkaus, jota monessa muussa maassa ei ole, mutta just nyt niitä en kyllä osaa kovinkaan paljoa arvostaa.

Kaipaan Kesää. Lämpöä, aurinkoa, sitä ettei tarvitse vetää jalkaan villasukkia, -housuja ja ja ja välttyäkseen paleltumiskuolemalta. Ja tää hämäryys mikä sateen mukana tulee, väsyttää niin, että 2 tunnin hereillä olon jälkeen voisin mennä jo takaisin vällyjen väliin ja vetää verhot ikkunan eteen.

 Eilisen aurinkoisen päivän vietin Kirkkonummella rakkaan ystäväni kanssa viettäen laiskan rentoa lauantaipäivää. Näin ”vanhemmiten” on huomannut että viettääkseen hauskaa päivää/iltaa ei todellakaan tarvita pisaraakaan alkoholia tai meluista pahanhajuista yökerhoa, vaan pelkästään hyvää seuraa. Siinä sivussa isona plussana tulee yhdessä kokattu päivällinen ja telkkarin kautta katseltava mieskomeus. Kunnon tyttöjen päivä juoruineen ja kikatuksineen. Välillä oikeen kaipaa saada olla täysin aivoton tyttö. Arkipäivät työn parissa menee siinä, että kaikkien yleisen turvallisuuden ja hyvinvoinnin vuoksi on pakko olla skarppina joka hetki. Tämän takia vapaapäivät on toisinaan pyhitetty täydelle aivottomuudelle.

Nyt sängyn nurkassa nököttäessäni huomaa miten paljon yhdessä päivässä sai aikaiseksi. Ilman sitä tästä päivästä tulisi varmasti vielä tylsempi ja masentavampi.

Samalla eilisen päivän aikana huomasin, etten enää ole niin ulkopaikkakuntalainen PK-seudulla, kun olin kuvitellut. Kirkkonummelle ajaessani huomasin, ettei navigaattorista ollut kuin haittaa. Helpommin löysin perille ilman, kun en kiinnittänyt enää huomiota sen typeriin ohjeisiin, ”kääntyä 50 metrin päästä vasemmalle” SILLALLA!! Perille päästyäni olin ehkä jopa hieman ylpeä itsestäni, vaikka täältä kirkkonummelle ajaessaan tarvitsee kääntyä tasan kolme kertaa.

Ja siis pohjatakseni äskeistä oon tasan kerran aikaisemmin ajanut Kirkkonummelle ja sen jälkeen tietyöt on muuttanut maisemaa aivan totaalisesti. Minkähän lapion ne nyt on sinne kadottanut kun pitää koko matka Kehä kolmosen lopusta kirkkonummen keskustaan kaivaa auki betoniautiomaaksi. Se tieosuus olisi alamäkenä täydellinen slalom-rata.

Tällä hetkellä sunnuntai-suunnitelmat on hieman auki, mutta pöydällä odottaa muutama Audrey Hepburn –klassikko, vieressä tönöttää se pahuksen kirja, jota en vielä ole jaksanut(/viitsinyt/muistanut/ehtinyt) lukea loppuun.  Kunhan rakkaat kämppikseni ilmaisevat elonmerkkejä huoneestaan lisään listaan vielä höyryävän kupin kahvia.  Kuluuhan se päivä näinkin, tosin sisätiloissa. Sytytän vielä muutaman kynttilän luomaan tunnelmaa. Ehkäpä tämä tästä. 

Kertokaahan miten blogi kuuluisi aloittaa?

Tulee mieleen ihan yläasteen ensimmäiset ruotsin tunnit. Hej jag heter Sini….

Eli siis hei vaan olen Sini. Olen 25 vuotias sairaanhoitaja joka näin alkavan syksyn tullen ja vesisateesta masentuneena päätti vihdoinkin ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa kirjoittaa. Useampaa blogia jo jonkin aikaa seuranneena puuha on vaikuttanut niin hauskalta, että tässä sitä ollaan. Katsotaan mihin päädytään.

Oletettavasti olis tässä vaiheessa hiukan hyvä kertoa enemmänkin itsestäni. Lyhyesti ja ytimekkäästi olen merkillinen, ajoittain tylsän tavallinen ja toisinaan taas aivan kaheli. Musiikki on suuri rakkaus, muoti ja kaikki siihen liittyvä enenemässä määrin siinä rinnalla. Uuden kameran myötä valokuvaksesta on tullut intohimo, muille ehkä enimmäkseen riesa. Elokuvat ja kirjallisuus täyttää hyllyt kotona. Oikeastaan näin sanottuna kuulostaa todellakin tylsältä xD

Päivät täyttyy enimmäkseen työnteosta, mutta sen ohella yllämainitut piristää arkea. Toisinaan eksyn kotipuoleen piristämään vanhempien ja vanhojen rakkaiden ystävien arkea. Tällä hetkellä yritän rakentaa elämää pääkaupunkiseudulla, tutustua kotikulmiin ja löytää uusia seikkailuja. Ehkä tästä blogista löytyy taas yksi. Vuosi sitten päätin muuttaa elämääni totaalisesti ja muuttaa pois tutusta rakkaasta kaupungista ja tässä sitä nyt opetellaan elämään "isossa maailmassa". Totaalisella törmäyskursilla kohti elämää. 

Toivottavasti jatkossa osaan kirjoittaa ehkä hieman mielenkiintoisemmin, mutta kuten jo mainitsin, tämän tyypisen esittely kierrokset on aina tuottanut suurta tuskaa, kuten varmasti monelle muullekin.  

Katsotaan mitä tuuli tuo tullessaan.

Sateesta ja tuulesta huolimatta aivan ihanaa syksyn alkua!!