Näin ne syyssateet vaan saapuvat. Eilen oli sen verran ihana ilma, että olin suunnitellut viettäväni tämänkin sunnuntain ulkoillen, otan kamera olalle ja uuden fillarini menopeliksi. No se sadehan alkoi jo eilen illalla, muutaman ukkosen jyrähdyksen saattelemana ja sitä jatkuu edelleen. Vuoden aikojen vaihtelu Suomessa on rikkaus, jota monessa muussa maassa ei ole, mutta just nyt niitä en kyllä osaa kovinkaan paljoa arvostaa.

Kaipaan Kesää. Lämpöä, aurinkoa, sitä ettei tarvitse vetää jalkaan villasukkia, -housuja ja ja ja välttyäkseen paleltumiskuolemalta. Ja tää hämäryys mikä sateen mukana tulee, väsyttää niin, että 2 tunnin hereillä olon jälkeen voisin mennä jo takaisin vällyjen väliin ja vetää verhot ikkunan eteen.

 Eilisen aurinkoisen päivän vietin Kirkkonummella rakkaan ystäväni kanssa viettäen laiskan rentoa lauantaipäivää. Näin ”vanhemmiten” on huomannut että viettääkseen hauskaa päivää/iltaa ei todellakaan tarvita pisaraakaan alkoholia tai meluista pahanhajuista yökerhoa, vaan pelkästään hyvää seuraa. Siinä sivussa isona plussana tulee yhdessä kokattu päivällinen ja telkkarin kautta katseltava mieskomeus. Kunnon tyttöjen päivä juoruineen ja kikatuksineen. Välillä oikeen kaipaa saada olla täysin aivoton tyttö. Arkipäivät työn parissa menee siinä, että kaikkien yleisen turvallisuuden ja hyvinvoinnin vuoksi on pakko olla skarppina joka hetki. Tämän takia vapaapäivät on toisinaan pyhitetty täydelle aivottomuudelle.

Nyt sängyn nurkassa nököttäessäni huomaa miten paljon yhdessä päivässä sai aikaiseksi. Ilman sitä tästä päivästä tulisi varmasti vielä tylsempi ja masentavampi.

Samalla eilisen päivän aikana huomasin, etten enää ole niin ulkopaikkakuntalainen PK-seudulla, kun olin kuvitellut. Kirkkonummelle ajaessani huomasin, ettei navigaattorista ollut kuin haittaa. Helpommin löysin perille ilman, kun en kiinnittänyt enää huomiota sen typeriin ohjeisiin, ”kääntyä 50 metrin päästä vasemmalle” SILLALLA!! Perille päästyäni olin ehkä jopa hieman ylpeä itsestäni, vaikka täältä kirkkonummelle ajaessaan tarvitsee kääntyä tasan kolme kertaa.

Ja siis pohjatakseni äskeistä oon tasan kerran aikaisemmin ajanut Kirkkonummelle ja sen jälkeen tietyöt on muuttanut maisemaa aivan totaalisesti. Minkähän lapion ne nyt on sinne kadottanut kun pitää koko matka Kehä kolmosen lopusta kirkkonummen keskustaan kaivaa auki betoniautiomaaksi. Se tieosuus olisi alamäkenä täydellinen slalom-rata.

Tällä hetkellä sunnuntai-suunnitelmat on hieman auki, mutta pöydällä odottaa muutama Audrey Hepburn –klassikko, vieressä tönöttää se pahuksen kirja, jota en vielä ole jaksanut(/viitsinyt/muistanut/ehtinyt) lukea loppuun.  Kunhan rakkaat kämppikseni ilmaisevat elonmerkkejä huoneestaan lisään listaan vielä höyryävän kupin kahvia.  Kuluuhan se päivä näinkin, tosin sisätiloissa. Sytytän vielä muutaman kynttilän luomaan tunnelmaa. Ehkäpä tämä tästä. 

Kertokaahan miten blogi kuuluisi aloittaa?

Tulee mieleen ihan yläasteen ensimmäiset ruotsin tunnit. Hej jag heter Sini….

Eli siis hei vaan olen Sini. Olen 25 vuotias sairaanhoitaja joka näin alkavan syksyn tullen ja vesisateesta masentuneena päätti vihdoinkin ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa kirjoittaa. Useampaa blogia jo jonkin aikaa seuranneena puuha on vaikuttanut niin hauskalta, että tässä sitä ollaan. Katsotaan mihin päädytään.

Oletettavasti olis tässä vaiheessa hiukan hyvä kertoa enemmänkin itsestäni. Lyhyesti ja ytimekkäästi olen merkillinen, ajoittain tylsän tavallinen ja toisinaan taas aivan kaheli. Musiikki on suuri rakkaus, muoti ja kaikki siihen liittyvä enenemässä määrin siinä rinnalla. Uuden kameran myötä valokuvaksesta on tullut intohimo, muille ehkä enimmäkseen riesa. Elokuvat ja kirjallisuus täyttää hyllyt kotona. Oikeastaan näin sanottuna kuulostaa todellakin tylsältä xD

Päivät täyttyy enimmäkseen työnteosta, mutta sen ohella yllämainitut piristää arkea. Toisinaan eksyn kotipuoleen piristämään vanhempien ja vanhojen rakkaiden ystävien arkea. Tällä hetkellä yritän rakentaa elämää pääkaupunkiseudulla, tutustua kotikulmiin ja löytää uusia seikkailuja. Ehkä tästä blogista löytyy taas yksi. Vuosi sitten päätin muuttaa elämääni totaalisesti ja muuttaa pois tutusta rakkaasta kaupungista ja tässä sitä nyt opetellaan elämään "isossa maailmassa". Totaalisella törmäyskursilla kohti elämää. 

Toivottavasti jatkossa osaan kirjoittaa ehkä hieman mielenkiintoisemmin, mutta kuten jo mainitsin, tämän tyypisen esittely kierrokset on aina tuottanut suurta tuskaa, kuten varmasti monelle muullekin.  

Katsotaan mitä tuuli tuo tullessaan.

Sateesta ja tuulesta huolimatta aivan ihanaa syksyn alkua!!